Lisämateriaali

Tällä sivulla on muiden tuottamaa materiaa, jota kannattaa käyttää myös apuna käytäessä läpi työnhakua ja työelämää. Materiaali on työstetty eri tahojen toimesta ja ne ovat yhtä lailla vapaasti kenen tahansa ladattavissa tai käytettävissä.

Oma tie työhön -sivusto

Tälle sivustolla on tehty koulutusmateriaalia ammattiin valmistuvien nuorten koulutukseen, jotta heidän työelämään siirtymistä voitaisiin tukea paremmin. Materiaali sopii sekä oppilaitoksissa että järjestöpuolella käytettäväksi. Materiaalia voidaan käyttää myös erityisesti tukea tarvitsevien opiskelijoiden koulutuksessa. Materiaali on tehty Aspa-säätiön Työ – Tie osallisuuteen -projektissa vuosina 2012-2015. Projektissa tuotettuja materiaaleja pääset lukemaan ja käyttämään klikkaamalla tästä.

Kun koulu loppuu

Verkkopalvelu, missä kerrotaan paljon eri mahdollisuuksista mitä tehdä koulun jälkeen. Opiskelusta ja työnhausta on palvelussa tarjolla tietoa videoina että teksteinä. Sivustolta löytyy muun muassa esittelyt eri aloista sekä Duunikone, jolla voi testata omaa sopivuuttaan eri ammatteihin. Paljon siis tietoa, jota pystyy tutkimaan itsenäisesti tai oppitunnilla. Myös kesätyönhakijoille on tarjolla videoita ja vinkkejä siihen, kuinka paikkaa haetaan ja mitä taitoja kesätöissä tarvitaan. Kun koulu loppuu -verkkopalvelua ylläpitää TAT eli Taloudellinen Tiedotustoimisto. Pääset tutustumaan materiaaleihin klikkaamalla tästä.